Kahvin historia Perussa

Kahvi

Kahvin tuotanto tuli Peruun 1600-luvulla. Kaksi vuosisataa myöhemmin typica-lajikkeen osuus maan viennistä on edelleen 60 prosenttia. Perussa on yli 110 000 kahvinviljelijää, joista suurin osa on näiden maiden alkuperäiskansoja ja puhuu espanjaa toisena kielenä. Keskivertoviljelijä asuu kahdella tai kolmella hehtaarilla, muutaman tunnin matkan päässä sähköstä ja juoksevasta vedestä. Perun kahvinviennin osuus on kaksi prosenttia sekä kansantaloudesta ettämaailmanlaajuisesta kahvitarjonnasta. Peru on nopeasti rakentamassa maailmanlaajuista mainetta perinteisesti viljeltyjen, korkealaatuisten arabica-papujen tuottajana.

Kahvitalous

Perun kahvitalous on pieni, ja maan tyypillinen märkämyllytys on vielä pienempi. Toukokuusta syyskuuhun viljelijät poimivat kypsiä kirsikoita ja tuovat ne käsin jauhettaviin kahvimyllyihin ja puisiin fermentointisäiliöihin. Tämä märkäjauhatusperinne on suojellut Perun vesivaroja jokia saastuttavien sellutehtaiden tuhoisilta vaikutuksilta. Kahvin jalostamisen jälkeen useimmat viljelijät kulkevat papunsa kävellen tai muuleilla lähimpään kaupunkiin - matka voi kestää kolmestakymmenestä minuutista kahdeksaan tuntiin. Lauantaisin lähimmän kaupungin aukio muuttuu lähistöllä sijaitsevien kaukaisten kahvintuottajien osto- ja myyntipaikaksi. Viljelijät myyvät kahvia ja ostavat tavaroita koteihinsa ennen kuin he palaavat vuoristopolulle.

Myynti markkinoilla

Valitettava, mutta aivan liian yleinen kokemus torilla tapahtuvasta ostamisesta ja myymisestä on se, että paikalle saapuu vain yksi ostaja. Tämä alentaa dramaattisesti viljelijöille kahvistaan maksettavaa hintaa. Koska kaupungissa ei ole yksityisiä varastotiloja, vaan ainoastaan epäluotettava ja kallis irtotavaravaravarasto, viljelijöillä ei yleensä ole muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä alhaisempi hinta. Alueen pääkaupungin ostajat toistavat tämän prosessin viikon kuluessa. Mitä kauempana maatilat sijaitsevat, sitä enemmän kahvia sekoitetaan ja vaihdetaan ennen kuin se saavuttaa rannikon. Siellä kahvi jauhetaan kuivaksi ja valmistellaan vientiä varten. Tämä epäorganisoitu kauppajärjestelmä ja eristyneisyys ovat vieraannuttaneet viljelijät lopullisesta juomasta, joka tulee heidän tiloiltaan. Monien vuosien ajan viljelijät ovat työskennelleet vaihtaakseen painoa tai dollareita kahviin pergamentissa, jolloin he ovat täysin irtautuneet ajatuksesta, että he tuottavat juomaa, joka käytetään tai heitetään pois sen laadusta riippuen. Välittäjien tiedetään lisänneen painoa heittämällä hiekkaa ja vettä jokaiseen pussiin.

Reilun kaupan osuuskunnat

Viime vuosikymmenen aikana Perun pienosuuskunnat ovat yhdistyneet liikkeeksi ja tarjonneet järjestäytyneemmän ja palkitsevamman mahdollisuuden kymmenille tuhansille pienviljelijöille, jotka joutuivat aiemmin edellä kuvattujen riistävien liiketoimintakäytäntöjen kohteeksi. Arviolta 15-25 prosenttia Perun yli 100 000 pienviljelijästä kuuluu nykyään osuuskuntajärjestöihin. Nämä osuuskunnat ovat tehneet yhteistyötä kansainvälisten Reilun kaupan ja ympäristöalan verkostojen kanssa edistääkseen niiden kasvua. Equal Exchange-järjestön kaltaisten kumppaneiden kanssa työskennellessään perulaisista pienviljelijäosuuskunnista on nopeasti tullut Meksikon jälkeen toiseksi suurin Reilun kaupan sertifioidun kahvin toimittaja ja yksi maailman johtavista luomutuottajista. Näiden sertifioitujen ja erikoismarkkinoiden tarjoamat korkeammat hinnat ovat vahvistaneet osuuskuntia ja tarjonneet viljelijöille ainakin jonkin verran hintalisää. Suorempi pääsy markkinoille on myös auttanut neljää Reilun kaupan sertifioitua osuuskuntaa pääsemään Perun 21 suurimman kahvinviejän joukkoon.

Investoinnit

Osuuskunnat ovat investoineet nämä hintapreemiot ja monet kansainvälisten kehitysjärjestöjen lahjoitukset infrastruktuurin rakentamiseen kahvin laadun, jalostuksen ja viennin parantamiseksi, viljelijöiden kouluttamiseen heidän siirtyessään sertifioituun luonnonmukaiseen tuotantoon sekä sosiaalisiin kehityshankkeisiin.

Erot viljelyssä ja kaupassa

Merkittäviä eroja, joita viljelijät kohtaavat, ovat paremmat hinnat, joita he saavat tilalla. Eroja on myös organisoitumisessa ja kollektiivisen identiteetin tunteen kehittymisessä osallistumalla osuuskuntiinsa, mahdollisuudessa omistaa ja valvoa tuotantovälineitään sekä yhteisessä oppimisprosessissa viljelijöiden koulutuksen ja vaihdon kautta. Eräs viljelijä kertoo pohdinnoistaan: "Ennen ei ollut koulutusta. Mutta nyt meille kerrotaan sukupuolirooleista. Niitä oppii arvostamaan".